tiistai 22. huhtikuuta 2014

Uusi pyöräilykypärä

Minullahan on tapana varautua hyvissä ajoin ihan kaikkeen, siksipä pääsi yllättämään fakta että jotain on jäänyt hankkimatta. Perjantaina nimittäin tulin huomanneeksi että hupsista, jos lapsella on pyöräilykypärä joka on ostettu melkein kolme vuotta sitten 45 senttiseen päähän alle vuosikkaalle niin eipä se taida enää mahtua 3,5-vuotiaalle jonka pää on jotain 51 sentin tienoilla :D. 
Ja kylläpä olikin vaikeaa löytää sopivan kokoista kypärää, joka vielä kelpaisi ronkeliprinsessalle. Lauantaina kiertelimme siis useamman kaupan. Osassa myytiin vielä ei-oota sopivan kokoisissa, kevät oli kuulemma yllättänyt eikä kaikkia kokoja kypäristä ole vielä saatu kauppoihin. Minä itse olisin kelpuuttanut sen ensimmäisen kaupan limenvihreän mutta ronkeliprinsessa oli sitä mieltä että "EI KÄY, EN SOVITA". No, ei sitten, turhapa siitä on alkaa vääntämään, ei se olisi kelvannut kotonakaan.
Kuvasta saattaa päätellä että pyöräkaupoillekin on kohta suunnattava, reilu metrinen tyttö ja 12 tuumainen pyörä ei oikein enää näytä hyvältä. Ronkeliprinsessa tosin on sitä mieltä että hän polkee tällä AINA eikä tarvitse uutta. Äidillä on muuten vaikeuksia pysyä jo kävellen (juosten!) perässä.

Onneksi lopulta löytyi sitten tämä Bell Fraction love birds-kuosilla. Juuri siinä vaiheessa kun jo hiki päässä ajattelin kauhulla toista kaupunkireissua saman asian takia. Luultavasti kaupungin ainoa kappale, tuosta liikkeestä oli viimeinen joten tingin (tietysti). Kelpaa jopa ronkeliprinsessalle ja on niin mieleinen että sitä on käytetty lauantaista asti myös ruokapyödässä.

Hymystäkin voi päätellä että juuri tämä oli se mitä etsittiin.

t: L-E

10 kommenttia:

  1. No hei - meillä kohta 6v on sitä mieltä, ettei 12'' isompi pyörä ole ollenkaan tarpeellinen... Hyvä että löytyi kelpoisa kypärä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallisia lapsia! Jos joku tarjoaisi mulle uutta pyörää niin kiljuisin riemusta :D. Hyvä että löytyi, mun mielestä se nopea kypäränhakureissu oli venynyt jo vähän liikaa ;).

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Itsekin tilasin tuon ja mustan hello kitty kypärän prisman verkkokaupasta, saa sitten 3 vee neiti itse valita kumman haluaa, jos siis molemmat sopivia päähän :) Meidän prinsessalle onneksi yleensä kelpaa kaikki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että kaikki 3-vuotiaat ei ole näin ronkeleita :D. Meillä se Hello kitty ei kuulemma ollut edes vaihtoehto :D. Tuota meille kotiutunutta voin kyllä lämpimästi suositella, pysyy hyvin päässä piponkin kanssa.

      Poista
    2. Joo, kyllä meille tuo jäi, oli paljon laadukkaamman ja kivemman oloinen kuin se hello kitty. Ja niin siinä kävi, että äiti sai valita, tytölle kävi kumpi vaan ;)

      Poista
    3. Hyvä valinta, ellei jopa loistava ;) :D.

      Poista
  3. On se kyllä ihan mahtava ja ilmeestä nyt viimeistään näkee, että kypärä on itse valittu :D Neiti malttaa kuitenkin ottaa kypärän pois nukkumaanmennessä? Meillä tässä just neiti heräsi yks aamu kullanvärinen taskulaskin kädessä. Oli salakuljettanut sen sänkyyn, kun se oli niin hieno :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritti kyllä ekana iltana nukkumaankin sen kanssa mutta huomasi vissiin että pään asettelu tyynylle on sen kanssa hieman hankalaa :D. Toki kypärän piti olla sängyn vieressä tallessa.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Oli sen etsimisen jälkeen äidistäkin tosi ihana kun löytyi :D.

      Poista